Manchester City

Manchester City

manchester city logo

The Citizens on yksi Valioliigan vanhimmista seuroista. Man City perustettiin jo vuonna 1880, kaksi vuotta paikalliskilpailija Unitedin jälkeen. Itse Manchester City -nimi on kuitenkin kahdeksan vuotta Unitedia vanhempaa perua. Taivaansiniset – nimi, jolla joukkuetta myös kutsutaan – pelaa kotiottelunsa City of Manchester -stadionilla. Areenalle mahtuu 20 000 katsojaa vähemmän kuin arkkivihollisen Old Traffordille, yhteensä 55 000. Näiden kahden stadionin välillä on Manchesterissa noin 12 minuutin ajomatka.

Man City on voittanut Englannin mestaruuden neljästi – kerran 30-luvulla, kerran 60-luvulla ja kahdesti 2010-luvulla: 2011/12 sekä 2013/14. Sen lisäksi joukkue on voittanut myös cup-pokaalin neljästi 2010-luvun aikana. Uuden aikakauden parhaat pelaajat olivat Sergio Agüero ja Carlos Tevez. Seuran omistavat nykyään sulttaani Mansour bin Zayed (87 prosenttia) ja Kiinan hallitus (13 prosenttia). Yhdistyneistä Arabiemiraateista kotoisin oleva lentoyhtiö Etihad sponsoroi sekä kotistadionia että itse joukkuetta. Stadionia kutsutaan itse asiassa sponsorinimellä Etihad Stadium aina vuoteen 2021 saakka, sillä kymmenvuotinen sponsorisopimus nimestä allekirjoitettiin vuonna 2011.

Pep Guardiola on ottanut joukkueen ohjat käsiinsä pre-seasonin aikana. Hän sai käyttöönsä Valioliigan kalleimman joukkueen (pelaaja-arvo yhteensä 590 miljoonaa euroa). Kaikki muu kuin liigan mestaruus olisi Manchester Citylle pettymys. Paineet yhdeksättä kauttaan päävalmentajan roolissa aloittavan Guardiolan harteilla ovat siis kovat. Mies on voittanut mestaruuden senhetkisen seuransa peräsimessä joka vuosi kauden 2011/12 jälkeen, jolloin Pepin Barcelona jäi La Ligan kakkoseksi Real Madridin jälkeen. Kaikki odottavat Guardiolalta uutta menestystarinaa, eikä Pep ole tottunut häviämään.

manchester city aguero

Man Cityn joukkue 2016/17

Valioliigan kallein pelaajaryhmä tietää sitä, että sisäinen kilpailu pelipaikoista on Manchester Cityssä kovaa – kovempaa kuin missään muussa joukkueessa. Man Cityn joukkue kaudella 2016/17 koostuu lähes yksinomaan tähtipelaajista.

Joe Hart on yksi niistä harvoista pelaajista, jotka voivat olla varmoja avauspaikastaan. Willy Caballero vaikuttaa tyytyväiseltä kakkosmaalivahdin rooliinasa Man Cityssä: 200–300 peliminuuttia kaudessa ja 30 000 euron viikkopalkka tilille. Keskimäärin Willy tienaa siis varsin kohtalaista 5 000 euron minuuttipalkkaa kentälläoloaikansa perusteella laskettuna.

Jos Kolarov, Sagna, Otamendi, Zabaleta, Clichy, Kompany ja Mangala puolustuksessa ei vielä kuulosta riittävältä, on Man Cityllä heittää kentälle nyt myös John Stones. Sama käsittämättömän kova kilpailutilanne on käynnissä myös keskikentällä. Vain Kevin de Bruynen nimi piirretään avauskokoonpanoon takuulla illasta toiseen. Silva, Fernandinho, Yaya Touré, Sané, Nolito, Navas, Sterling ja kolme-neljä muuta pelimiestä taistelevat muista ykkösjoukkueen keskikenttäpaikoista.

Hyökkäyksessä Man Cityllä on supertähtensä, argentiinalainen Sergio Agüero, joka on ollut seuran paras maalintekijä jo viisi kautta peräjälkeen. Iheanacho ja Bony kisaavat siitä, kumpi saa pelata 28-vuotiaan ”Kun Agüeron” vierellä.

Man City siirrot 2016

Kaikista Man Cityn kesällä 2016 jättäneistä pelaajista ainoastaan Martin Demichelis sai joukkueessa paljon peliaikaa. Yhteensä argentiinalaisen puolustajan tilille jäi taivaansinisissä 78 ottelua ja 3 maalia. Nyt hän jatkaa uraansa La Ligassa.

Man Cityn pre-season on ollut jälleen melkoista menoa , mitä kesän siirtoikkunaan tulee. Seura on maksanut valtavia siirtosummia John Stonesista (47,5 miljoonalla punnalla Evertonista), Gabriel Jesusista (27 miljoonalla Palmeirasista), Ilkay Gundoganista (21 miljoonalla Borussia Dortmundista) sekä Leroy Sanésta (42 miljoonalla Schalke 04:stä). Ne, jotka luulivat Noliton siirron Celta Vigosta olevan Man Cityn kesän suurin ostos, saivat miettiä uudestaan: espanjalainen oli ”halpa” 14 miljoonan euron siirtosummallaan.

Mutta eipä siinäkään vielä kaikki… Ukrainalainen Zintjenko sekä Marlos Moreno ovat kaksi muuta pelaajaa, jotka seisovat Pepin joukoissa kaudella 2016/17. Kuinka montaa hyvää pelaaja yhdessä joukkueessa oikein saa olla? Man Cityn siirtoja katsellessaan alkaa helposti pohtia, toimivatkohan taloudelliset fair play -säännöt lainkaan.

manchester city with fans

Man Cityn kertoimet

Pep Guardiolalla on kaikki avaimet menestykseen. Joukkueen budjetti ja pelaajisto ovat maailman huippua. Nyt Manchesterissa pitäisi enää saada luotua loistavasta materiaalista joukkue, ja juuri siinä Guardiola on ollut hyvä. Myös vedonlyöntifirmat ovat samaa mieltä. Kerroin Man Cityn Valioliiga-mestaruudelle 2016/17 on 3.25.

Ei ole epäilystäkään siitä, sijoittuuko Manchester City kuuden joukkoon. Kerroin tälle on vaivaiset 1.07- Jos haluat sen sijaan panostaa Cityn sijoittumiseen neljän parhaan joukkoon, saat siitä kertoimeksi 1.20. Ehkä onkin hauskempaa ja fiksumpaa unohtaa matalat Valioliiga-kertoimet ja panostaa sen sijaan Man Cityn Mestareiden liigan voittoon. Saat siitä nimittäin osuessasi rahasi takaisin 10–15-kertaisena. Joskus senkin on tapahduttava – miksipä ei keväällä 2017?