Watford

Watford

watford logo

Watford on pieni hertfordshireläiskaupunki, jossa on 90 000 asukasta. Kaupungin ykkösseura Watford FC perustettiin nimellä Rovers vuonna 1881. Kaudella 1982/83 Watford sijoittu 1. divisioonan kakkoseksi ja pääsi kokeilemaan taitojaan seuraavan vuoden UEFA Cupissa. Tuloksena oli voitto Kaiserslauternista ja Levskistä ensimmäisillä kierroksilla ja katkera tappio Sparta Prahalle puolivälierissä yhteismaalein 2–7. Samalla kaudella Watford FC selvisi myös FA Cupin finaaliin, jossa se hävisi Evertonille.

1980-luvun alussa elettiin Watfordin ehdotonta kulta-aikaa. Tuolloin seuran omisti itse Sir Elton John. Tästä on kuitenkin kulunut jo monta vuotta. Nykyään seuran omistaa italialainen Pozzon perhe, joka omistaa myös Serie A -joukkue Udinesen.

Kausi 2016/17 tulee olemaan Watfordin neljäs Valioliigassa. Joukkue onnistui säilyttämään sarjapaikkansa Valioliigassa viime kaudella ensi kertaa. Troy Deeney ja Odion Ighalo olivat suuressa roolissa tehden 17 maalia, jotka auttoivat seuran historiansa parhaaseen Valioliiga-kauteensa. The Hornetsin saavuttama kolmastoista sija ei kuitenkaan vaikuttanut miellyttävän italialaisomistajia, sillä kauden päätteeksi espanjalaismanageri Quique Sánchez Flores sai potkut. Aiemmin muun muassa Napolia ja Interiä valmentanut Pozzon perheen maanmies Walter Mazzarri otti Watfordin alaisuuteensa Valioliiga-kaudella 2016/17.

Kaikista Valioliiga-joukkueista vain Chelseassa pelaa enemmän ulkomaalaisia kuin Watfordissa. On mielenkiintoista seurata, miten Watford ja Mazzarri kansainvälisine ryhmineen pärjäävät tulevalla kaudella. Minimitavoitteena lienee sarjapaikan säilyttäminen myös kaudella 2017/18.

watford players celebrating

Watfordin joukkue 2016/17

Heurelho Gomes on Watfordin uusi ykkösmaalivahti. Monet muistavat 35-vuotiaan brassin varmasti Tottenham Hotspurista, jossa hän pelasi vuosina 2008–2014. Romanialainen Pantimilimon on joukkueen kakkosmaalivahti.

Cathcart, Prödl, Holebas, Britos, Zuniga, Paredes, Nyom, Kabasele, Hoban ja loukkaantunut Brice Dja Djédjé muodostavat sen ryhmän, josta Mazzarri valitsee puolustuslinjansa. Ecuadorilaisen Juan Carlos Paredesin veikataan olevan seuran paras puolustaja tänä vuonna.

Keskikentällä Watfordilla on Etienne Capoue, Ben Watson, Mario Suárez, Ikechi Anya, Behrami, Amrabat, Guédioura, Doucouré ja Success. Hyökkääjistä Ighalo ja Deeney jatkavat joukkueessa, mikä tarkoittaa omistajien pitäneet heidän otteistaan kaudella 2015/16. Vydra ja Sinclair ovat muut hyökkääjät, joiden voisi kuvitella saavan peliaikaa vaihtopenkin kautta.

Watfordin siirrot 2016

Watford on yksi harvoista Valioliiga-joukkueista, jotka eivät ole olleet kovin aktiivisia kesän 2016 siirtomarkkinoilla. Tai ainakaan seurassa ei ole pidetty suuremmin melua siitä, keitä on ostettu ja myyty.

Angella, Jurado, Abdi ja Pudil myytiin kaikki muualle, Berghuis laianttiin hollantilaisseura Feyenoordiin ja kolme muuta pelaajaa jättivät seuran ilmaissiirrolla.

Watford on sijoittanut 26 miljoonaa puntaa uusiin pelaajiin ennen Valioliiga-kautta 2016/17. Lähes puolet tästä paloi lahjakkaan Isaac Successin ostamiseen Granadasta. Hänen hankkimisensa maksoi Pozzon perheelle 12 miljoonaa puntaa.

Muita Watfordin uusia vahvistuksia ovat Kabasele, Sinclair, Dja Djédjé sekä Zuniga (lainalla Napolista).

watford fans celebrating

Watfordin kertoimet

Suurin kysymys ennen Valioliigan alkamista on se, sijoittuuko Watford sijalle 17 tai ylemmäs – eli säilyttääkö se toisin sanoen sarjapaikkansa. Vain Hullin ja Burnleyn putoamista pidetään Watfordia todennäköisempänä kertoimien valossa. Jos panostat Watfordin putoamiseen, saat rahasi osuessasi takaisin noin 3,25-kertaisena. Jos uskot joukkueen sijoittuvan koko Valioliigan viimeiseksi, voit napata vedollesi jopa kertoimen 10.00.

Uskotko Watfordin mahdollisuuksin Valioliigassa 2016/17? Panosta siinä vaiheessa seuran sijoittumiseen kymmenen parhaan joukkoon. Jos Watford onnistuu tässä ensi kertaa lyhyen Valioliiga-historiansa aikana, saat sinä panoksesi takaisin kahdeksankertaisena.